sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Uudet Tamskin tokon valmennusryhmäläiset: Sari ja Kurt

Tänään oli Tamskin tokon valkkuryhmään karsintakoe. Kurt suoritti paikallamakuun sekä seuraamisen (pakolliset kaikille) ja tämän lisäksi valitsimme ohjatun noudon valinnaiseksi liikkeeksi.

Näytimme riittävän hyviltä ja tulimme valituiksi. Ja mikä parasta Piia ja Ihku pääsivät kanssa!!!! Nyt on lokakuun alusta vakitreenivuoro maanantaisin kuudesta kahdeksaan Tamskin koiratallilla. Tämän lisäksi meillä on jälleen oman porukan kanssa maneesivuoro sunnuntai-iltaisin. Tästä se tokon treenaaminen taas alkaa. Onkin jo intoa kerääntynyt kun alkukeväästä on tehty vain PK-tottista.

Kuva: J.Kempe

lauantai 15. syyskuuta 2012

Skogsvallarens Quick EK1

Tänään olimme Tuusulan kennelkerhon hienosti järjestämässä etsintäkokeessa, oli meidän debyytti tässä lajissa. Täytyy kyllä ihan aluksi todeta, että en todellaakaan muistanut kuinka vaativa laji tämä on, Kurt  (ja minäkin) oli aivan rättipoikkiväsynyt päivän lopussa :)

Tottiksesta hienot 97 pistettä. Hieman Nahkuli keuli, mutta ei sinänsä ihme kun on ollut kahdet kisat viikon sisällä...

Maasto alkoi jäljellä ja tämä sujui mallikkaasti täysillä pisteillä. Pudotetusta sekä esineruudusta täydet pisteet. Pienesineessä jäi eteen pyörimään ja jouduin käskyttämään taakse. Lopulta esine löytyi melko edestä, luovutus ok. Tästä -2 pistettä. Sitten hakuilemaan... ja hei mun hakukoira missasi yhden maalimiehen... Mutta teki loistavan hienoa risteilyä ja ilmaisu oli mallikas. Sain nostaa jääneen maalimiehen lopuksi ja Kurt teki tähän hienon piston ja viiksikarvakaan ei värähtänyt eli ei saanut hajua. Lähetin uudestaan vähän eri paikasta ja nyt haistoi maalimiehen 2 metrin etäisyydeltä, eli hajua ei juuri ollut. Maalimies makasi littanana kaatuneen puunrungon takana. Eli Kurt ei vain saanut hajua tästä. Oli todella kiva kun saimme nostaa maalimiehen, nyt minun ei tarvitse miettiä miksi äijä ei noussut. Tämä oli vain harmittava "työtapaturma". Itse hakutyöskentelyyn olin todella tyytyväinen, varsinkin kun viikko sitten olimme kolmosen hakukokeessa! Loppupisteet 265 ja II-tulos, sijoitus 1/4. Nyt vaan treenataan maasto voittajakuntoon ja keväällä kakkosen kimppuun :)

Kuva: J.Kempe

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Kurt-San haun PIIRINMESTARI vm.2012

Zorron kisauran aikana emme koskaan voittaneet haun piirinmestaruutta, aina meni joku pieleen...
Mutta nyt Kurt teki sen!!!! Tuntuu edelleen aikas makealta ;)

Hausta saimme 165p. Tuomarin mielestä kehuin koiraa liikaa, no täytyy siis vähentää höpöttelyä :) ja viimeisellä ilmaisulla ennakoi sivulle siirtymistä. Mutta itse olen todella tyytyväinen. Työskentely oli juuri sellaista kuin sen olla pitää!! Syvät pistot, joilta aina kääntyminen eteenpäin, itsenäinen poistulo sopivankokoisilta pistoilta ja toimivat ilmaisut. Taitaa Nahkulista tulla kuin tullakin hakukoira...

Esineruudussa Kurt nosti kaksi esinettä kahdella pistolla, mutta viimeisen esineen merkkasi kaksi kertaa, mutta ei vaan malttanut jäädä tarkentamaan tai jotain, mene ja tiedä. Pisteitä 22.

Tottelevaisuudesta saatiin 96 pistettä. Seuraamisessa L:ssä vähän keskittymättömyyttä ja noutojen luovutukset saisivat olla nopsemmat. Mutta ihan hieno tottelevaisuussuoritus Nahkulilta. Pisteitä kokonaisuudessa 283 ja Piirinmestaruuskultaa, jippii!!!!!! Tavesille meni muuten palkintosijat, onnea Pinja ja Marjo!

Kiitos meidän loistava sekä huisin noheva hakuryhmä sekä kaikki leireillä maalimiehinä olleet, teidän panos on ollut merkittävä!!

Nyt enää yhtä puuttuu haun KVA-arvosta, toivottavasti keväällä voidaan jälleen pitää KVA-bileet!!

Kuva: J.Kempe

11.-12.8.2012 PK SM-kisat!

Nyt ovat ensimmäiset palveluskoirien SM-kisat Nahkulin kanssa takana!! Hieno kokemus oli ja niin lähellä täydellistä onnistumista :)

Tottelevaisuudesta saatiin jälkikoirien toiseksi parhaat pisteet 93,5p. Kurt oli hyvässä mielentilassa ja suoritus tuntui ja näytti erittäin hyvältä. Seppo Hursti aloitti arvostelun seuraavasti: "koiran ja ohjaajan suhde on erinomainen" tämä tuntui erittäin hyvältä!! Nyt tiedän, että Kurt kestää arvokisojen häiriöt ja "paineet".

Jäljellä jana onnistui nappiin ja jäljestäminen sujui hienosti. Jälki oli sopivan vaativa, oli erilaisia alustoja jne. 5 keppiä nousi hienosti, mutta harmittavasti viimeinen keppi jäi löytymättä. Viimeinen keppi oli juuri ennen tietä ja Kurt jäljesti tiellä ja tietä pitkin jäljentekijän luokse... Yritimme keppiä etsiskellä, mutta emme sitä ehtineet löytää... Mutta muuten Kurt jäljesti todella hienosti!!

Sitten vielä esineruutuun, josta nousi kolmella pistolla 3 esinettä. Esineruutu oli kyllä aikas helppo, mutta tästä jäi hyvä fiilis meille molemmille. Loppusijoitus oli yhdeksäs ja pisteitä kertyi 260,5. Tavoitteena itselläni olikin päästä 10 parhaan joukkoon ja tämä toteutui. Toki, myönnettävä on, että viimeisen kepin löytymättömyys vähän harmitti :) Mutta oli se monella muullakin niin lähellä...

Ensi vuonna SM:ssä lajimme on todennäköisesti haku.

Kuva: J.Wirzenius

Hakuilumatka Ruotsissa, heinäkuu 2012

Blogin päivittely on ollut vähän jäissä... Mutta josko sitä taas ryhdistäytyisi :)

Kesän kohokohta oli Nahkulin ja minun reissu Ruotsiin. Menimme ystäväni Mia Umaerus-Kempen koulutukseen Kindiin hakuleirille. Leiri kesti koko viikon la-la. Hakua treenattiin ahkerasti ja joka kerta oli eri hakurata!!!

Ryhmässämmä oli 6 koirakkoa ja Mian malinarttu Ida. Rotukirjo oli seuraava: 3 x bc, 1 sakemanni, 1 kultsu, holsku. Kaikki ohjaajat olivat kokeineita koiranohjaajia. Koirien taso oli aloittelevasta voittaja- ja elitluokkaan asti. Ryhmäläiset olivat ihan huippuja, paras hakuleiri missä olen ikinä ollut mukana!!! Oli oikein haikea mieli kun "jouduin" lähtemään Suomea kohti...

Mia painottaa treenaamisessa seuraavaa:

  • koiran tulee oppia etenemään SUORAAN ja kun koira tämän jo "osaa" niin suorat pistot VAADITAAN, eli koirilta vaaditaan aikas paljon! Pistoja siis korjataan paljon. 
  • ilmaisussa koiran tulee olla KORREKTI
  • koirilla ajetaan rataa paljon ja melko pitkääkin eli koira oppii SYSTEEMIN
  • koiran tulee ylittää jälkiä eli suoraan mennään jäljistä huolimatta
  • koiraa kehutaan sanallisesti paljon ja myöskin kielletään jonkin verran sanalla nej... koirat arvostavat sanallista kehua melkoisesti.
Kurt-Sanilta alettiin vaatia kunnolla oikeasti suoria pistoja ja Kurtin piti ylittää jälkiä!!! Sillä Mia huomasi heti, että Kurt tykkää jäljestellä. Itse olen tämän "ongelman" piilottanut siten, että maalimiehet ovat olleet valmiina piiloissa ja ovat menneet takakautta niin jälkiä ei ole varsinaisesti ollut häiritsemässä ja vetämässä vinoon. Mutta nyt tehtiin provosoivia jälkiä, jotka piti ylittää ja jos koira lähti jäljelle, niin kutsuttiin pois ja uusi lähetys. Piston päästä löytyi tietenkin maalimies. Kurt siirtyi siis yliopistotasolle haussa, itse en ole oikein uskaltanut alkaa kunnolla vaatimaan, kun Kurt on kuitenkin ollut aikas haastava haussa. Mutta kokeneiden silmien alla uskaltauduin tämän tekemään ja kannatti. Ja vaikka puhun nyt vaatimisesta niin kaikki tehdään positiivisessa hengessä! Leirillä oli siis superkivaa ja antoisaa!! Kyllä tuollainen intensiivitreeniviikko vie koiraa eteenpäin huimasti.

Ruotsissa koirat ovat hienosti ohjaajilla hallinnassa ja koirien tottelevaisuudessa ei näy huutavia, kiljuvia, painavia koiria. Eli tottis on ihanan tasapainoista. Suosittelen leireilyä Ruotsiin, oli tosi kivaa!!

Kuva: J.Kempe