torstai 29. kesäkuuta 2017

Mortenin hakukurssilla Ruotsissa!

Kesäkuussa osallistuin Morten Egtvedtin hakukurssille Tukholmassa. Olen kaksi vuotta sitten ollut Mortenin kurssilla edellisen kerran ja tykkäsin jälleen kovasti! Keskityimme Stikkanin kanssa keskilinjatyöskentelyyn ja vapaaehtoiseen "hallintaan".  Eli tavoitteena on poistaa kaikki nalkutus ja konfliktit hakutyöskentelystä ja selkeyttää samalla keskilinjatyöskentelyä. Tämähän meidän heikkous haun suhteen on ollutkin ja nyt on onneksi loistavat työkalut asian parantamiseksi.

Jälleen tuli esille koiran toimintojen omaehtoisuuden korostaminen, toimintojen sujuvuus, ajoitus sekä tietenkin positiivinen vahvistaminen ja motivoivat palkkiot!

Sain paljon ajattelemista ihan meidän arjen toimintoihin! Nyt kun olen reilun viikon ollut nalkuttamatta koirille, niin vaikutus suhteeseen on ollut merkittävä!  Niin pieniä asioita, joilla kuitenkin on valtava merkitys!


Valiokello kilahti käyntiin!

20.5. käytiin Stikkanin kanssa Tamskin tokokokeessa ja saimme 301 pistettä EVL-luokasta eli valiokello kilahti käyntiin! Kiitos kaunis meidän Tamskin tokovalkkuryhmälle sekä Kiviahon Katjalle koutsaamisesta talven aikana. Ilman teitä tämä ei olisi ollut mahdollista.

Nyt kesällä ylläpidetään tokotemppuja ja keskitytään myös PK-lajeihin! Syksyllä toivottavasti korkataan jälkikokeet sekä haun ylin luokka.


Kurtista rallatteluvalio!!

Ehkä vaikein valioarvo minulle saavuttaa oli RTVA eli Suomen rallytokovalio. Toki tähän vaikuttaa myös se, että laji on itsellenikin vielä melko uusi. Tykkään edelleen lajista kovasti, siinä todellakin tehdään koirakkona saumatonta yhteistyötä.

Talven tavoitteena oli saada Kurt valioitumaan rallattelusta ja se onneksi toteutui 2.4. Tamskin kokeissa! Kurt on nyt vitoisvalio: kolmenkertainen KVA, TVA ja RTVA. Mun ihana, vakavamielinen työmyyräni.

Meidät valittiin myös Tamskin SM-joukkueeseen ja nyt vaan toivotaan, että Kurt pysyy terveenä jotta päästään edustamaan kunnialla yhdistystämme!